Hei, minunhan täytyy taas herätä ja ryömiä ulos tästä ruukusta. Kyllä, on ihan selvästi kevät. Täällä ulkona tuntuu vielä aika kolealta, mutta kasvilamput palavat talon ikkunassa. Se tarkoittaa, että emäntä on kylvänyt ainakin jo purjot, pihvitomaatit ja chilit. Ne kaikki vaativat niin pitkän kasvuajan, ettei Suomen kesä riitä ilman esikasvatusta ja tuota valodopingia. Joku lämpölamppu voisi kyllä olla paikallaan minullekin.

Lämpöaaltoa odotellessa täytyy varmaan muistella jotakin vanhoja elämyksiä. Palautanpa mieleeni vaikka... juuh, kun livahdin matkalaukkuun, johon oli ripustettu osoitteeksi Miami Beach, silloin riitti lämmintä. Vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa nimeltä Fairchild Tropical Botanic Garden. Melkein olisi tehnyt mieli jäädä sinne jättikokoisten trooppisten kasvien keskelle, mutta se alligaattori, joka ryömi lammikosta, pisti miettimään toisenkin kerran.

Mutta ne trooppiset kasvit, joita tämänkin talon emäntä kasvattaa ruukuissa ikkunalaudalla, kasvoivat siellä isoina puina ja pensaina. Niiden lehdetkin olivat niin isoja, että meitä salamantereita olisi mahtunut puoli sukua yhden lehden alle. Ja itse puisto, se vasta iso oli. Edes ihmiset eivät jaksaneet kävellä koko aluetta läpi, vaan heitä kuljetettiin kumirengasjunalla monta kilometriä pitkiä hiekkakäytäviä pitkin.

Vilkaisin sen verran kuubalaisen ravintolan ruokalistaa, että opin muutamia uusia sanoja. Siellä tarjottiin lihan ja kalan lisäkkeenä sellaista kasvisvalikoimaa, että alaleuka loksahti alas pitemmäksi aikaa. Banaaneja sai tietysti keitettyinä tai paistettuina, ihan maun mukaan. Mutta lisäksi oli yucaa, bonitatoja, malangaa ja morosia. Viimeksi mainitussa oli sekaisin riisiä ja mustia papuja, ne siinä välissä ovat erilaisia juureksia. Kurpitsaa tarjottiin keiton muodossa.

Nyt tuli mielikuvien voimasta sen verran lämmin olo, että livahdan takaisin ruukkuuni ja jatkan unia vielä pari päivää. Kerron sitten nokosten jälkeen, miten hommat näillä kulmilla edistyvät.